...ja silloin päätn postittaa itseni Abu Dhabiin
Maanantai: no niin kuin maanantait nyt yleensä ovat.Tiistai: Eräs taloudessamme asuva DI (mitä eroa on insinöörillä ja talousinsinöörillä? No vähän niin kuin nakilla ja talousnakilla) paikallistaa vuotavan pesukoneen ottoletkun (hyvä) ja päättää vähän rassata sitä (hyvä) mutta ei tule ajatelleeksi varotoimia (ei hyvä) ja aiheuttaa kylppärissä akuankkatyylisen vedenpaisumuksen (ei tod hyvä), joka saadaan talttumaan (huoks). Mutta tilanne jää ns. päälle: kylppäristä tulee vain kuumaa vettä, mikä on aivan ihanaa vauvan kanssa elävälle äiti-ihmiselle.
Keskiviikko: Mies poistuu jo aamuvarhaisella pariksi päiväksi erääseen paskanakin tunnettuun pohjoiseen kaupunkiin ja jättää vaimonsa (aka. minut) ja perillisensä pariksi päiväksi Darfur-olosuhteisiin. Soitan putkimiehille. Perjantai on paras tinki. Meidän lapsesta muuten tulee sitten putkimies. Käyn muskarissa, ja taputaputapit soi päässä loppuviikon. Pakkonukutan lapsen vaunuihin. Kun olen absoluuttisesti kaikkein etäisimmässä pisteessä kotoa, alkaa kaatosade. Kuljen kotiin jäätelöauton kanssa samaa matkaa. Fantasioin kuumasta suihkusta. Jäätelöautomiehen kurja kohtalo hieman lievittää oloa. Tulen kotiin, mies tekstailee löytäneensä paskastakaupungista varsin mainion turkkilaisravintolan ja syöneensä kollegansa kanssa listan käpi. Mietin, minne muuttaisin ja ottaisinko lapsen mukaan vai en. Lähden entisten työkavereiden kanssa Ideaparkiin.
Torstai: Pikaraivaan asunnon siivoojalle läpikäytävään kuntoon parissakymmenessä minuutissa. Lähes samassa ajassa lapsi kakkaa noin viisi kiloa. Meillähän ei edelleenkään ole toimivaa vesisysteemiä vessassa. Saan lapsen nukutettua kantoliinaan. Puolen tunnin tirsojen jälkeen ohi kaasuttava endurohenkinen mopo herättää lapsen, joka itkee koko kotimatkan. Mietin, mistä saisi edullisimmat kevytsingot. Tai edes sokerit mopojen tankkeihin.
Perjantai: Putkimies tulee mukanaan kassillinen kaikenlaista mahdollista tarvittavaa kamaa paitsi ei sitä yhtä, joka meille tarvittaisiin. Lapsi megapuklaa matolle. Putkimies löytää puuttuvan renkaan jostain. Postista tulee pari neulekirjaa, joskaan en ehdi edes avata paketteja, sillä väsynyt vauva haluaa että jokuihankukatahansamuttavainäiti nukuttaa hänet. Lähden vaunulenkille. Palautan sovitteilla olleen hameen stokkalle. Stokan hississä puhelin soi. Lapsi herää. Mies kertoo paljonko auton remontti maksoi – tähän mennessä.
posted by KirsiÄr @ perjantaina, syyskuuta 14, 2007
24 Comments:
Huoh.
Tsemiä.
Kuulostaapa tutulta noin pääpiirteissään. Pari kiloa sisua ja jaksamista!
Ja mulla on toi kaikki kohta edessä... nimim. tänään rv 36+5
Hyvin tutulta kuulostaa. Meillä poika nukkui yksivuotiaaksi 30-40 min pätkissä ja minä siinä yritin sitten pysyä järjissäni... nyt elämä on juhlaa kaksivuotiaan kanssa, joka pääsääntöisesti nukkuu edes jonkin verran!
Voimia!
(anteeksi mutta nauraa pärräytin pari kertaa. huono ihminen olen siis.)
Voi miten tuttua... edelleen... Iiiso jaksuhali täältä! Ja mietipä kun on vielä uhmaikäinen tai edes alle kouluikäinen isosisarus vaatimassa omaansa siinä sivussa, lievästi on otsasuonet pullistelleet... Kovasti jaksamista.
*reps* Tästäpä tulee mieleen yksi jos toinenkin kerta kun olen uhannut käyttää bambupuikkoja innovatiivisesti ja tehdä lapsista grillivartaita.
Ajattele kuinka voit sitten jälkikasvun kavereille näitä blogimerkintöjä esimerkkiluontoisesti näyttää...
Huhhuh, taas tuli pari vuotta lykkäystä oman perheen perustamisajatuksille, mut ei se mitään koska nauru (anteeksi!) pidensi ikää vähintään saman verran. :D
Taskusinko olis joskus tosi kätevä, sais helposti piiloon ja sillai :D.
Sain tästä kyllä parit hyvät naurut, kiitos siitä.. Voimia, jaksuja. Kun luulee että on just kohdannut kaikista karseimman päivän, voi lohduttautua että nurkan takana on varmasti vielä joku ylläri mitä ei ole tullut ajatelleeksikaan ;)
Oi voi, mikä viikko sulla on ollut. Vaan nyt se on takanapäin.
Helppo se on sanoa: koeta jaksaa. Mutta sanon kuitenkin: koeta jaksaa.
Iso, iso voimahali sulle.
Tässä vaiheessa, jossa minä nyt olen, sinäkin jo naurat tuolle !Usko pois.....omat tyttäret ovat 23v ja24v !
Tsemppiä !
Meillä herätykset teki yleensä matalalla yli lentävät lentokoneet, oli muuten monta lentokoneen maahansyöksyä ihan sinkoa vaille :)
Toi on ihan hirveää mutta kymmenen vuoden päästä sä naurat tälle, mä lupaan (niin kauan se mulla kesti)
:) Olen pahoillani, että sinä olet joutunut kokemaan kaiken tuon, mutta kuten sanoit, se on paljon hauskempaa, kun se tapahtuu jollekin muulle.
Voih, mulla tuli ihan kyyneleet silmiin myötätunnosta...
(Joo, joo, mä ulvon naurusta niin että pelkään tippuvani tuolilta. Been there, done that)
Mutta hei, ihanaa ettei tartte lähteä kotoa mihinkään. Extreme-matkailu tulee sun luokse. Ja kun toivut voit säästyneen lentolipun hinnalla ostaa vaikka lankaa. Tai putkimiehen.
Joo
*reps* Ootahan kun sulla on tossa vielä lisäksi se kolmevee ;)))
En voi kieltää, etteikö olisi naurattanut. Toisaalta, rupesi itkettämään, sillä omat taistelut ovat melko tuoreessa muistissa. Tytteli nukkui, oikeastaan en edes ole varma, nukkuiko se ollenkaan, parin tunnin päiväunia, mikäli mopo ei ajanut ohi tai naapuri huutanut ikkunan alla, mutta yöllä sitten valvottiin. Tuli itsekin haaveiltua tuosta singosta.. Ja taisinpa uhata heittää naapuria kukkaruukulla.
En ala pelottelemaan mistään uhmaiästä, sillä henkilökohtaisesti koen tämän vaiheen ainoastaan huvittavana. Vauva-aika oli hyvin kaukana huvittavasta. Koskikeskus raikui eilenkin, kun neiti makasi maassa rapumaisen punaisena ja kiljui. Ohikulkijoiden osin säälivät ja osin huvittuneet ilmeet on ihan kivoja. Nauroin itsekin. Nyt se sentään jo sanoo, mikä mättää (takkia ei saa laittaa päälle), mutta pari vuotta sitten itku alkoi syystä X eikä syytä tiennyt hoitaja (minä) eikä itkeväinen (vauva). Olen tähän nykyiseen tilaan tyytyväinen. Ja jotten tottuisi tähän "rauhaisaan" eloon, on menossa uuniin toinen pulla.. Oh nou..
(Meillä oli muuten valkoiset matot joka paikassa, kun beibi väänsi torttuja matoille. Niin, aivan. Sitä itseään, pukluja ei tullut juuri lain. Toisesta päästä tavaraa sitäkin enemmän. Vaipoistako apua? Ehmn..)
Sorry, kyllä tämä nauratti. Tosin tiedän ihan itse myös, että sua ei varmasti naurattanut. :S
Jotensakin nämä tapaukset sattuvat AINA äideille. :S Mä en ole varma pitäisikö tuosta tykätä vaiko ei. ;)
Ja todennäköisesti se insinööri (tai putkimieskään) ei ymmärrä, mitä kohkaamista tässä nyt on. Ai mikä syy sinulla on haluta hotelliin, kaikkihan on ihan normaalia...
Tsemua.
Jossain vaiheessa, kun samankaltaiset akuutit tilanteet olivat jo kaukana takana, mieheni tunnusti varovasti soittaneensa äidilleen, ja kysyneen, että onko minulla joku hätänä ja pitäisikö minua vaan yrittää ymmärtää. Sitten joskus kun voit kuvitella katsovasi tv:tä, huomaat Kotikatu- nimisen sarjan, joka viime torstaina oli niin elämänmakuinen että kolahti. Siinäkin sivuttiin tätä teemaa, ja "Onni" totesi, että vaimon kanssa menee hyvin kun ymmärtää elävänsä jonkun luontokappaleen tai eläimen kanssa. Myötätuntoa sinulle, jaettu asia on puolikas, eikös se niin mennyt...
Heh, kuulostaa tutulta. Ja sitten työmatkalta palaava mies vielä kehtaa valittaa kuinka raskasta oli ja kuinka paljon väsyttää: "Voisitko yrittää vähän rauhoittaa tota vauvaa kun tarttis nukkua".
Tämän aamun suomalaisten huonotuulisuutta käsittelevässä jutussa Hesarissa joku kertoi, että kaikki päivät lapsen kanssa ovat onnellisia. Tahtoo samat lääkkeet.
Pakko oli kommentoida, kun oon nyt blogikierroksillani kolmeen otteeseen törmänny tähän ja joka kerran naureskellu sun otsikolle... :) Kyllä se siitä, asioilla on tapana järjestyä!
Oi noita aikoja :)!!
Tsemiä!
niin tuttua, niin tuttua. Lasten kanssa päivät ja viikot voivat olla uskomattoman kaoottisia, toisinaan voi vain parahtaa itsekseen "ei tätä usko kyllä kukaan!"
Mutta sitten ne hyvät hetket... ja taas jaksaa!
Lähetä kommentti
<< Home