Surkurupuli
Hyvää tätä vuotta. Viime aikojen trendiä myötäillen aloitan sen synkillä aatoksilla. Paitsi onhan näissä jotain riemunkirjavuuden kajastusta. Vuoden ensimmäiseksi valmivaksi työksi ennakoidaan huolisukkia. Parin kumpaakin osapuolta on nitkutettu odotushuoneessa. Mutta toisaalta: lanka kotiutui tuliaisena kivalta ihmiseltä. Että kyllä kuitenkin plussan puolella mennään.
Lapsi ei sit edes heräämössä voinut sillai lutusesti äidin sylissä kyhnyttää. Vaan mm. kanyylin korkkia piti koko ajan räpeltää aukikiinniaukikiinni, nukutusaineen karhentamalla äänellä kraakkua (mm. aukikiinniaukikiinni) ja mittareita tavoitella. Sellainen se. Vieressä samanikäinen tyttö söpösteli äitinsä kainalossa, ääntäkään päästämättä.
Ihan rutiinijuttuja, mutta ainahan sitä miettii.
posted by KirsiÄr @ lauantaina, tammikuuta 10, 2009
7 Comments:
Voimia. Jo sairaalassaolo tuo surkean olon. Saati sitten heräämöt sun muut. Mua muuten niin naurattaa, kun meidän tuo kohta kaksvee harrastaa niin samoja asioita kuin vekara siellä. Kirjastoreissusta muistan vain tuskanhien.
No höh. Toivattavasti tästä kuitenkin parempaan päin? Peukut pystyssä!
Niin ja ajattele että ainakin omassa lapsessasi on energiaa, ei ne paikallaan hiljaa istuvat, lähes näkymättömät lapset ole loppujen lopuksi kivoja. Tietty jos ne omatkin murkulat olisivat paikoillaan edes hetken... Edes joskus?
Voi että, jaksuja sinne mahottomasti!
Ihan pirteältä pikkumies tänä aamuna näytti:) En tiennytkään sairaalakäynnistänne, toivottavasti toipuminen sujuu hyvin, jaksamista koko perheelle!
Voimia, lapsen sairastaminen vie aina omatkin voimat ihan tyystin :/ Ja huoli toisen puolesta on kamala.
Mutta on tuo jälkikasvu ihan oma lukunsa. Meidän 3+ puhuu aamusta iltaan. Koko ajan. Kaikkialla. Eilen maitokaupassa vieras pappa tuumasi, että siitä tulee kirjailija. Puhuu kuin ruuneperi?
Jaksamista sinulle! Meilläkin näitä sairaalareissuja on tämän reilun puolentoista vuoden aikana ollut useampi ja vauhtia on ollut.Ekan kerran jälkeen heräämössä kuulemma sai kaksi tätiä pidellä pikkuneitiä kiinni, oli niin vihainen ja repi itse kanyylin jalasta pois...onneksi meilläkin ihan "harmittomia" juttuja, mutta oma mieli maalailee kaiken maailman kauhut...
Solveig: meillä lapsi on kyläl kovasti matkalla kirjastoon (TONNE!), kuuntelemaan muumia kuulokkeista. Luulen, että tekniikka kiinnostais enemmän kuin sisältö. Ja Metson aulan akustiikka.
Soile: Juu, olishan se huolestuttavampaa, jos lapsi olisi ollut ihan vetelä eikä yhtään oma itsensä. Mutta miksei se kerpele edes nukutuksessa voi nukkua niin pitkään kuin ikätoverit?!
Jatta: Kiitos, parempaa varmaan luvassa jo.
Carita: niinpä, ei tuosta enää leikkauspäivän iltana mitään huomannut.
Taina: niinhän se on että ekat pari vuotta kiritetään liikkumaan ja puhumaan ja seuraavat 18 vuotta pysymään paikallaan ja olemaan hiljaa.
Katja: se hetki, kun pikkumies putosi unten maille oli aika spooky. Sekunneissa ihan tiedottomaksi. No, kaikki on jo ok.
Lähetä kommentti
<< Home